Mut mä rakastan tätä, mul on messis koko sydän.

Noin kaksi vuotta sitten istui joukko tyttöjä, osa heidän vanhemistaa sekä Fc-Ulvilan puheenjohtaja saman pöydän ääressä, Mynsterin kokoustilassa. Kokouksen aiheena oli, että tytöt halusivat perustaa oman ikäisen joukkueen Fc-Ulvilaan. Puheenjohtaja myöntyi tähän, sovittujen sääntöjen myötä ja lupautui itse valmentajaksi. Pari päivää kokouksen jälkeen, sama tyttö joukko, sekä pari uutta kasvoa laittoivat säärisuojia ja nappiksia jalkaan Mynsterin katsomossa. Niin alkoivat ensimmäiset jalkapalloharjoitukset Fc-Ulvilan -96 tytöillä. Ensimäiset harjoitukset eivät olleet kovin rankat, mutta harjoittelu aloitettiin samantie. Jokainen harjoitteli omalla tasollaan, osa tytöistä koski ensimäistä kertaa harjoituksissa palloon, kun osalla oli jo parin vuoden jalkapallo kokemus takana. Eli lähtökohta ei välttämättä ollut ehkä helpoin. Kuitenkin valmentajamme uskoi, että meistä saadaan vielä kunnon jalkapallojoukkue aikaiseksi, kiitos siitä valmentajallemme että jaksoi uskoa meihin. Valmentajamme myös ilmoitti meidät Futsal-sarjaan. Siellä joukkueemme pelasi ensimäiset omat pelinsä yhdessä. Tuli pelistä sitten tappio tai voitto, jaksoi silti joukkue olla iloinen ja näin syntyi hyvä joukkuehenki.

Vuosi eteenpäin, siitä päivästä kun joukkue oli perustettu, sama tyttöporukka sekä pari kesken kauden tullutta pelaajaa, unohtamatta valmentajaa, istui Grilli -kahvila Pacetin pöydän ääressä. Joukkue vietti 1-vuotis syntymäpäiväänsä. Pacetin seinälle ilmestyi oma pokaalihylly tytöille, sekä taulu joukkueesta. Hyllyyn on jo melkein kuluneen kahden vuoden varrelta kertynyt pokaaleja, sekä pelaajille mitaleja.

Kuluneeseen kahteen vuoteen on mahtunut paljon. Turnauksista on kaikilla varmasti hyvät, sekä huonotkin muistonsa, mutta luulisin suurimmaksi osaksi että hyviä. Turnauksissa joukkueen yhteishenki on vahvistunut terapiakerhojen avulla, joita on sillointällöin illalla, esimerkiksi keskellä hotellin käytävää. Myös uusia tuttavuuksia on tullut paljon, turnauksista, muista joukkueista, sekä joukkueen uusista pelaajista. Joukkueessa kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa ja jos jotakin pelaajaa ärsyttää jokin asia, aina on löytynyt kaveri jolle on siitä voinut puhua. Joskus on jopa koko joukkueen voimin haukuttu ihmisiä maan rakoon.
Joukkueessamme on myös paljon kaikkea, mitä muut eivät välttämättä ymmärtäisi, jos menisi innoissaan toisille siitä selittämään. Kuten pelaajille muodostuneita lempinimiä ja inside vitsejä, mainittakoon nyt esimerkiksi joukkueen lempinimi FcU murut, joista osa näki todella paljon vaivaa. Nimi on kuitenkin joukkueen sisällä asia josta löytyy aina juttua. Myös E.T on ikuinen vitsi joukkueessamme, kentältä saattaa kuulua yhtäkkiä "E.T haluaa kotiin" tai "Jopa E.T oli parempi". Turnausmatkoilla autossa soi lähes aina Klamydia tai Petri Nygård, joten tämän seurauksena, osaamme melkein kaikki laulut ulkoa, mutta ei niihin silti ole vielä kyllästynyt. Peleistäkin löytyy jos jonkunmoista muistoa, milloin on vaihtopenkillä tauon aikana kuunneltu haukkuja tai kehuja, tai haukuttu vastustajaa. Myös turnausmatkoilta löytyy muistoja, Ahvenanmaa turnauksesta tultaessa osa joukkueen tytöistä lauloi karaokea, näin ollen sai pari faniakin, jotka hyppivät lavan edessä huutaen Ulvilaa, kun sitten päästiin maihin ja lähdettii autolla kohti Ulvilaa, pysähdyttiin Laitilan Shellille. Kun kerran lauluputki oli sitten päällä, siellä oli hyvä jatkaa. Tienasimme joukkueelle 150 euroa, laulamalle yhden pöydän asiakkaille.

Tärkeissä peleissä joukkueemme yrittää aina parhaansa ja yleensä siinä onnistuukin, mutta on myös pelejä jolloin on vain pidetty hauskaa. Yhdessä pelissä vaihtopenkiltä lähteneet pelaajat ovat varastoineet posket täyteen lihapullia, ennenkuin on niitä mennyt keskelle kenttää mussuttamaan ja pelaamaan. Myös kortteja on sadellut kesken pelin mitä erinäisimmistä syistä, mutta ehkä kaikista ikimuistoisin on, kun kesken pelin pelaaja huusi vastustajalle ruotsisksi "turpa kiinni" ja seurauksena sai keltaisen kortin. Myös maalivahtimme otti eräässä pelissä punaisen ja loppu peli pelattiin ilma maalivahtia.

En väitä, että aina joukkueessamme pelaaminen olisi sitä mitä olen kirjoituksessani antanut ymmärtää. Onhan meilläkin joukkueen sisäisiä riitoja sekä erimielisyyksiä, mutta se ei vaikuta yhteishenkeen, kuitenkin joukkueen pelaajat ovat toisilleen tärkeitä, kuten perhe. Kuten kaikissa perheissä, on ongelmia, mutta aina sovitaan. Aina joku tukee toista, eikä ketään jätetä yksin. Peleissäkin pelaamme joukkueena, emme yksilöinä.
Kahden vuoden aikana olemme viettäneet paljon yhdessä aikaa joukkueena, peleissä, turnauksissa, keilaamassa sekä talkoissa. Joukkue on todella tärkeä osa ainakin minun elämääni. Voin kyllä myöntää, että pitkän välin jälkeen, jos sellainen sattuu vahingossa tulemaan, näen enemmän kuin mielelläni joukkuetovereitani sekä ikäväkin on iskenyt. Joukkueeni on minulle kuin toinen perhe, joten haluan kiittää kaikkia joukkueessani pelaavia, siitä kaikesta jota olen heidän kanssaan saanut kokea.

Haluun jäädä tähän hetkeen, tuntee sun sydämen sykkeen.

Tänä aamuna olisin antanut mitä vain jos olisin saanut jäädä kotiin nukkumaan, jonkun viereen, mielummin kuin olisin lähtenyt kouluun. Kuitenkin nousin ylös ja luovuin ajatuksesta, saattaa johtua myös siitä että maanantai aamuna, kello 7.20 olisi varmasti ollut mahdoton tehtävä saada joku siihen. Kun sitten olin juossut koulussa liikuntatunnilla, kaatosateessa ja olin aivan märkä ja jäässä, sekä tieto siitä että minulla olisi vielä kaksi tuntia koulua, ajatus siitä että joku pitäisi lähellään ja lämmittäisi tuntui taivaalliselta. Mutta se jäikin sitten vain ajatukseen.

Kotona huomasin, sateisena ja kylmänä päivänä olisin mielummin jonkun vieressä, kuin missään muualla.
Rakastan sitä kun saan vain maata jonkun vieressä, ei edes tarvitse puhua, se riittää kun tunnet että se toinen haluaa olla siinä. Luulen etten ole maailman ainoa ihminen joka haluaa läheisyyttä, edes silloin tällöin. Mutta kun pitkän välin jälkeen saat sen jonkun viereesi, jopa se että hän halaa, saa sinut taivaisiin, ainakin minut. Tässä päästään siihen, odotus palkitaan. Mutta ei kukaan jaksa odottaa ikuisuuksiin, vaikka niin väittäisi, eikä kenenkään kuulukkaan. Jokaisen pitäisi tuntea se tunne että joku välittää, oli ihminen sitten kuka tahansa. Mutta aina ei ole näin, ikävä kyllä. Mutta ihmisten ei pitäisi menettää toivoaan sen suhtee, ei ajatella "kukaan ei välitä minusta" , sillä jos ajattelet niin, et päästä ketään lähellesi. En myöskään usko että sanonta " Ihmiset eivät aina rakenna muuria pitääkseen ihmiset loitolla, vaan nähdäkseen ketkä oikeasti välittävät" , olisi totta. Kuka ihminen joka edes vähän uskoo siihen, että joku välittää, haluaisi pitää nämä ihmiset kaukana? Olen huomannut sen, että mitä ajattelet itsestäsi, niin myös muut ajattelevat sinusta. Kun et menetä toivoasi, viestit muille ihmisille että haluat yrittää. Mutta jos heti ensi kättelyssä kerrot ihmisille, että kukaan ei ole ikinä välittänyt sinusta eikä tule välittämään, mitä se kertoo sinusta ? Joten mikset siis uskoisi että sinullekkin on maailman äärissä joku, joka oikeasti välittää sinusta tai tulee välittämään. Ei kukaan ole tässä maailmassa yksin, jos ei niin usko.